17.1.2012

Bangkok - täältä se alkoi ja tänne se loppuu

Huomenta, matkustettiin just 15 tuntia bussilla Phuketista Bangkokiin, eikä nyt oikeen tiedä miten päin olla. Vaihto on ohi, ja kotimatka on alkanut.

Viime viikkona on fiilistelty kulunutta aikaa, halattu hyvästejä ja toivottu jälleennäkemisiä, todella haikein mielin.

Eilen oltiin rannalla kuin viimeistä päivää, ja viimeinen se olikin. Tulokset senmukaiset, lisää aloe veraa!

Meillä on nyt vielä 2 päivää aikaa shoppailla Bangkokissa, ennenkuin lento Suomeen lähtee. Majoituttiin hotelli Budaccoon, ihan Baiyoke Sky Towerin lähelle. Yritän kirjoitella lisää, kun ei jumita näin paljon. tai itketä..

12.1.2012

Chiang Mai Province

Suunnitelmia oli monia, mutta lopulta Pohjois-Thaimaa vei voiton, ja vietettiin koko loma siellä. Torstai-illalla kirjauduttiin hotelliin Thapae Roadille, syötiin ja tutkittiin lähialuetta. Lento oli perillä aika myöhään, eikä Chiang Maissa ole samantyylistä yöelämää kuin täällä, niin oli outoa tupsahtaa ihan hiljaiseen kaupunkiin.

Perjantaiksi ystävämme oli järjestänyt elefanttipäivän, sillä Emmalla oli aikaa olla kanssamme vain lauantai-iltaan saakka, ja yritimme kokea kaikkein tärkeimmät asiat ensin :) Baan Changin päiväretkeen kuului elefanttien lisäksi myös vesiputoukselle meno ja rafting kumiveneellä ja bambulautalla. Päivä oli hauska, ja illalla jaksettiin vielä kierrellä paikallinen Night Bazar ja käydä katsomassa Muay Thaita.

Lauataina ystävämme ja hänen miehensä tulivat itse kaupunkiin ja lähdimme kiertämään nähtävyyksiä heidän johdollaan (ja kyydillään). Saimme nähdä Doi Suthepin, pandoja ja muita eläimiä sekä illalla syötimme seeproja ja kirahveja Night Safarilla. Kun Emma oli viety turvallisesti lentokentälle, kurkistimme ohimennen paikallisten kristittyjen ja farangien joulunviettoa, (kas, oli jouluaatto o_O) mutta emme itse osallistuneet. Illalla pääsimme vihdoin "kotiin" ystävämme luokse Mae Taengiin, joka sijaitsee n. 40 km kaupungista pohjoiseen.

Ystävämme oli suunnitellut kovin kaikkea päidemme menoksi, kaikkea nähtävää ja tehtävää oli mielin määrin. Paras paikka olikin ehkä heidän "mökkinsä", joka sijaitsi Mae Taemanin suunnilla metsän (viidakon) keskellä, jonne menevä tie oli aika seikkailu. Mökin edestä virtasi joki, josta välillä pärskytti ohi koskenlaskijoita. (joen toisella puolella yllättäen kulki parempi tie). Mökin vieressä kuljeskeli myös norsuja, joten nähtävää riitti.

Kuvat saavat kertoa lisää muista puuhistamme, tässä jotain:

Temppelistä
Night Bazar
Doi Suthepille ei oltu ihan yksin menossa.
Doi Suthep
Sankampaengin Päivänvarjot
Sankampaeng Hot Springs
Siellä sai myös keitellä munia
Ja olla jalkakylvyssä
Pellolta ruoaksi.. 
Roskat pois
Pelto pitää myös kyntää
Riisin viljelyä

Käytiin syömässä..

..Mae Ngat Damin luonnonpuistossa kelluvissa taloissa..

..ja ihasteltiin maisemia.
Mökin edustaa
CMI city
Zipline, testirata
Apina puussa (Zipline oli muuten tosi kiva)

Uutena vuotena perinteisiin kuuluu lahjoitella munkeille ruokaa ja juomaa

Pyöräretkellä
Mae Taengin Myllysilta? korjaus nyt näytti olevan nopeemmin paikallaan :D
Doi Kham Viewpoint
Royal Flora
Kiraffi!
Ne oli kaikki niin söpöjä..
..varsinki tää lämpönen kaveri!
Chiang Dao Cave
Meditointitemppeli
Edellisen paikan pääjehu. (jolla oli nahkanojatuoli, jossa se istu ja jakeli neuvoja kansalle)
Karen-heimon käsityönäyte
Mae Chaem, yövyttiin suomalaisomisteisessa bungaloweissa, näköalat oli upeat
The Highest Spot in Thailand
Turistit. (ja ainaki 5 thaikkua halus samaan kuvaan Rolfin kanssa :D)
Kew Mae Pan Nature Trail, Doi Inthanon National Park
same same mut tuol on Rolf


Matka Chiang Maista Mae Chaemiin ja Doi Inthanoniin on kutakuinkin summattuna tässä.

8.1.2012

Back to Business

Eilen saavuttiin takaisin kotiin Kathuun iltakymmenen maissa, ja tänään aamulla oli thaikielen loppukoe. Meillä oli reissussa mukana thain vihko, ja yritin katsella sitä aina välillä, automatkoilla lähinnä. Tuntui menevän ihan hyvin, ainakin kirjallinen osuus. Suullinen osuus sujui jotenkuten, eipä paljon ehtinyt miettiä ääntämistä kun yritti vaan vastailla kysymyksiin, jotka lähinnä käsittelivät itseäni, näitä perusjuttuja.

Hyvällä mielellä kokeen jälkeen alkaa meidän viimeinen viikko Phuketissa. Mulla siihen sisältyy lähinnä tehokuuria rannalla, vähän SP:n kokeeseen (la) lukua ja shoppailua. Rolfilla taasen on ti, ke ja to kokeet, joten alkuviikko menee varmaan niihin valmistautuessa. Paluu todellisuuteen häämöttää jo parin viikon päässä, aika haikea olo on jo nyt, vaikka toisaalta on myös mukava mennä kotiin, ja nähdä varsinkin Väinö taas. 

Olimme tosiaan Chiang Maissa koko loman ajan, 2 ½ viikkoa, vaikka aluksi pitikin matkailla enemmän. Sinne me vaan jotenkin jumituttiin, vaikka välillä mietittiin, että se ja se päivä sit lähdetään eteenpäin.. :) muttamutta, ei harmita yhtään, sillä siellä olisi vielä ollut vaikka mitä nähtävää ja tehtävää, eikä ollut Phuketiin ikävä. (No, ehkä rannalle vähäsen..)

Seurailimme paluulentojen hintoja, ja totesimme niiden olevan huipussaan pitkän ja pidennetyn viikonlopun jälkeen, joten paras vaihto oli bussi-lento yhdistelmän. Bussi ei ollut tavallinen reittiauto, vaan nappasimme sen Thapae Roadilta matkatoimistosta. Tavallinen reittibussi maksaisi vähän enemmän. Perjantai-iltana bussi lähti 19:10 (ei siis pahasti myöhässä) Bangkokiin 300 Bahtilla /hlö, ja matka sujui sutjakasti. Perillä oltiin 05:15, ja etsiydyttiin viettämään luppoaikaa nettipaikkaan. Ah kun vielä sai aamukahvit Starbucksilla. Päivä meni mukavasti vähän shoppaillessa.

VIP-bussi CMI-BKK (ei yhtä hieno kuin  JB-KL, mutta jalkatilaa oli perusbusseja enemmän)
10 h

2.1.2012

Pause

Heiheit Chiang Maista!

Meilla on nyt vahan joulu- ja uudenvuodenlomaa, joten matkaillaan hippasen, josta johtuen netissa kayminen on jaanyt vahiin. Tahan mennessa on tullut kameralle paljon kayttoa, kuvia lisataan ku ollaan paasty takaisin kotiin Kathuun :)